Tallista & Ympäristöstä


Elikkä siis. RB on kahden keppistelijän ylläpitämä keppihevostalli. Toinen puoli kuuluu Millalle ja toinen Roksulle. Molemmilla on pitkä historia keppisten kanssa takanaan, mutta 2011 syksyllä se alkoi hiipua. Ei ollut enää oikein innostusta jatkaa sitä samaa vanhaa juttua. Kunnes saimme Roksun kanssa mahtavan idean yhdistää tallit, josta molemmat innostuivat ja taas saatiin uutta tuulta purjeisiin. Siitä lähtien on sitten menty ylä- ja alamäkiä aina tähän asti ja edelleen :)

RB'n youtubekanavalle pääset Tästä
RB'n blogi löytyy Täältä
Hevosten valokuva-albumit ovat linkattuina hevosten sivuille :)
Skh-foorumilta meidät löytää nimillä Roksu ja Milla








Millan puoli


Millan puolella hevoset asuvat "kellarissa" eli montussa :'3 Se on sellainen varastotila yhden talon huoneiden lattian alla. Lattiassa on luukku, josta kiivetään tikapuita pitkin "varastoon" eli talliin! Oikein kätevää, eikä talvella ole kylmä tai kesällä kuuma. Oma valo on katossa ja tilat varusteiden ja loimien yms. säilytykseen ovat mainiot. Jokaisella hevosella ja ponilla on oma karsinansa tallissa ja oma naulakkonsa varusteille. Löytyy tallista "kuntoonlaitto boxikin" :) Yhteiset tavarat, kuten riimunnarut roikkuvat seinällä, loimet ovat viikattuna pöydälle ja loput tavarat (mm. harjat, suojat, naruja yms.) löytyvät "yleistavaralaatikosta".

Kenttiä on etukenttä, joka on kivinen/sammaleinen pienehkö sisäpiha. Sieltä löytyy myöskin peili, josta näkee kaikki kouluratsastusliikkeet, jos on tarvis :) Kyseinen kenttä on kuitenkin aivan liian pieni muuhun kuin kävelemiseen/pieneen ravailuun/taluttamiseen ja juoksuttamiseen. Toinen tasainen paikka, missä voi ratsastaa, on metsä, joka on tosi tasainen pohjaltaan ja jonka puiden väliin muodostuu "kenttiä", sellaisia tasaisia tiloja, missä voi ratsastaa. Tämä lähin metsä melkein Millan takapihalla on pelastanut meidät monestikin ! Vaikka se on keskellä asutusta ja autoteitä, se on niin tiheä ja hyvä, ettei sinne nää ja sinne voi äkkiä piiloutua vastaantulijoita pakoon :D

Ihan tässä vieressä siis sijaitsee metsä, jossa voi mennä koulua ja joka on täynnä ihania maastoesteitä, kuten kaatuneita puita ja banketteja. Pitemmän matkan päästä löytyy isompia metsiä, eikä sinne kestä edes kauaa. Huono puoli vain on, että kaikki polut on suunnattu lähinnä kävelijöille. Joskus teemme retkiä pidemmällekkin, kuten Saunalahteen ja Tillinmäkeen, mutta silloin
täytyy jo varata enemmän aikaa.


Rantoja on käytössä neljä. Isoranta; jota ei niin paljon käytetä sen väenpaljouden takia, mutta kun siellä on vähemmän ihmisiä, se on oikein mukava uittopaikka ja hienot laukkasuorat, sekä maastoestemahdollisuudet. Seuraava vaihtoehto on koiraranta, jossa on kylläkin äkkisyvää ja mutapohja. Ei niin mukava paikka, koska siellä ei kunnolla pääse kahlaamaan yms. Kolmas on pieni yleinen ranta, joka ei ole ehkä parhain uittopaikka, mutta kun siellä kävelee hiukan kauemmas vasemmalle, pääsee ns. kaislojen suojaan, josta ei ihan heti nää rannalle, mutta ei ole ihan paras paikka sekään. Ja viimeisenä Anffienranta, jossa voi hyvin uittaa kesällä, koska sinne ei kokoonnu paljoa ihmisiä. Lähinnä perheitä ja muita. Huono puoli kyseisessä rannassa on se, että se on erittäin ylevällä paikalla, jonne/josta näkee ties minne. Seuraava onkin sitten poniranta, jossa on kaksi isoa kaatunutta koivua, joiden yli voi pomppia. Ranta on pieni ja äkkisyvenevä, mutta ihan mukava. Ei kuitenkaan kannata enempää kuin kahlata (jos sitäkään), koska pultsarit, alkkikset ja nuoriso joskus kokoontuu sinne juomaan ja lasinsiruja voi olla joka puolella, eikä niitä ole kiva saada jalkaan.

Peltoja on pari. Saunalahdessa ja Tillinmäessä, jonne teemme syksyisin ja kesäisin retkiä. Pelloilla on hauska laukkailla aamuisin, etenkin jos on vielä sumua. Kolmas pelto löytyy ihan kodin läheltä, jossa voi helposti laukkailla ja tehdä kaikkea hauskaa, mutta joka on kuitenkin sen verran yleisöystävällinen, että kannattaa katsoa tarkkaan, milloin sinne lähtee seikkailemaan. Talvella on parempi, kuin kesällä.

Kesäisin matkaamme Vihtiin mökkeilemään, jonne otamme hepat mukaan. Siellä vasta "maalaiselämä" kukoistaa, kun ei naapureitakaan ikinä näy! Ihana paikka! Ihan talon vieressä on sorakenttä, jossa voi mennä koulua tai hypätä. Alhaalla on toinen kenttä, ruohokenttä, joka on tosi hyvä etenkin hyppäämiseen. Siitä pääsee suoraan veteen, jos haluaa perehtyä kenttäratsastuksen vesiesteisiin. Sen kentän vieressä onkin sitten heti hiekkaranta, jossa on ihana uittaa, koska se syvenee vähän kerrallaan. Kivipohjainen ranta on pitkähkö ja siinä voi ottaa laukkapätkiä suoraan kentälle ja sieltä pois. Maastot ovat myös rajoittamattomat, jotka ulottuvat minne ikinä tahtoo ratsastaa ! Toinen paikka onkin sitten saari, jonne matkaamme veneellä ja autolla. Sinne on myöskin kiva ottaa hepat mukaan, tosin siellä ei voi hypätä tai mennä paljoa koulua, kun ei tasaista kenttää ole. Myös mummolaan on kiva mennä. Mökin piha on tosi iso, ruohoinen ja tasainen! Siellä voi tosi hyvin hypätä, mennä koulua ja maastoilla ihanissa metsissä! Uittorantakin löytyy, joka on ihan oikeasti kunnollinen. Siellä on tosi kivaa mennä pitkille metsäretkille hiekkateitä pitkin ja laukkailla pelloilla syksyisin ♥






Roksun puoli

Talli sijaitsee Espoossa niin ja näin 'rauhallisella' alueella, mutta tästä huolimatta tallilla riittää maastoja ja kenttiä. Estekalusto on pieni mutta riittoisa, ja tämän lisäksi käytämme usein koulun pihalla sijaitsevia, erikorkuisia, tarkoitukseen täydellisesti sopivia kiinteitä aitoja kenttäratsastuksen treenaamiseen.

Tallilla on siis upeat maastot, kun vain jaksaa käppäillä, päätyy kallioille - joko Kivenlahden hurmaaville rantakallioille, taikka metsän keskelle; alempana metsästä löytyy runsaasti maastoesteitä ynnä muuta. Koska talli sijaitsee aivan meren rannalla ovat uittomahdollisuudet lähes rajaamattomat; käytössämme on yleinen uimaranta pukukopeilla, ja laiturilla varustettuna, hieman syrjäisempi hiekkapohjainen uimaranta, kalliot joiden juurelta voi pulahtaa kivipohjaiseen veteen, sekä tuttavapiireissä tutummin nimensä saanut 'Poniranta', jossa on hyvä pohja kahlailua varten, varjostava metsä, sekä kahden kaatunen puun maastoestesarja estefriikeille.

Talli sijaitsee omassa huoneessani - sitä kun ei kerrostalossa muuallekaan saa sijoitettua, mutta hevosilla on todella hyvät olot kahdessa tallissamme - on kuuden hevosen karsinatalli jonka yläpuolella on kaikkien hevosten varustenaulakko, sekä heman isompi pilttuutalli ikkunan vieressä; sinne mahtuukin sitten loput hevoset. Kaikille hevosille löytyy sopiva paikka, jossa sen vierustoverit määriytyvät sen luonteen ja mahdollisten parhaiden kavereiden mukaan. Hevosia liikutetaan tasaisesti ja jokainen poni liikkuu vähintään kerran viikossa.
Liikunta on monipuolista, mutta jos hevosella on jokin painotus, mennään tätä lajia toki hieman enemmän. Etenkin kesäisin suuri osa liikunnasta tapahtuu maastossa, mutta sielläkin voidaan vääntää koulua, esim. voltteja puiden ympäri, pohkeenväistöä poluilla tms. Maastossa on kesäisin myöskin paljon varjoisampaa kuin kentällä auringonpaahteessa. Joskus liikunta tapahtuu myös sisällä - kun en ponia muuten kerkeä liikuttaa, se kävelee kuvitteellisessa 'kävelykoneessa' tunnista puoleentoista - keppistelyhän on kuitenkin loppujenlopuksi hyvinkin kuvitteellinen harrastus. Ponit eivät kyllästy liikutukseen, kokeilemme uusia juttuja vanhojen rinnalla, mm. vikellystä on testattu. Tämän lisäksi, kuten jo aikaisemmin mainitsin - maastoilemme paljon - maastossa hevosen kiinnostus ei lopahda yhtä nopeasti kuin kentällä. Tämän lisäksi, niillä hevosilla, jotka tarkoitukseen sopivat - kisaan paljon.




Historia

Historiaa ei Roppiksella ole kovinkaan pitkä toistaiseksi, mutta nyt toivomme, että idea kestää harrastuksemme loppuun asti! Tiedän, tiedän! Tätä on luvattu vaikka kuinka moneen kertaan, että nyt on viimeinen talli, minkä perustamme, mutta nyt oikeasti emme enää jaksa muuttaa tai vaihtaa mihinkään! Idea lähti poikimaan vuoden 2011 Horse Showssa, kun katselimme World Cup'ia ja Milla esitti ideansa Roksulle ihan tällein muuten vaan. Roksu ei siihen paljoa reagoinut, kunnes tajusi, mitä oli juuri kuullut. Siitä sitten lähti koko tämä juttu. Suunnittelimme nimeä hetken aikaa, kunnes Roksu ehdotti muutamien mietteiden jälkeen Rockbay Sporthorsesia. Se oli oikein hauskan kuuloinen ja siitä sitten loimme sivut ja siitä se lähti. Ei siihen enempää tarvinnut, kun Milla oli jo korvat ja sormet sauhuten kirjoittamassa tekstejä! ;D [mokomakin koodi-lapsi]


2012 vuonna saatiin paljon uusia hevosia talliin ja myyntikin sujui aika hyvällä meiningillä. Usea hevonen ja poni löysi uuden oikein hyvän kodin. Toivottavasti sama jatkuu edelleen ;) Kesällä oltiin paljon Vihdissä ja siellä tuli treenailtua hevosia sen verran, että syksyllä päästiin taas pitkästä aikaa IRL kisoihin. Siellä ei tietenkään voitettu joka luokkaa, mutta tuli muutama oikein hyvä sija. URL puolellakin saatiin tunnunstusta Svean voittaessa Skh-Foorumin Joulunäyttelyiden tammaluokan ja sijoittumalla Bis-kehässä 3.'ksi ja sai muutaman kunnioitettavan arvonimenkin ! Toivottavasti pääsemme taas pian uusiin kisoihin ja voi olla, että heti kun paikka keksitään, saamme pidettyä kunnolliset RB'n esikoiskisat ! ;D




Ylläpitäjistä

Roksu

Heips !

Olen siis Roksu, 14-vuotias tyttö, ja RB'n toinen omistaja. Asun Millan tavoin Espoossa, ja käyn 8. luokkaa koulussa x.
Keppihevostelun lisäksi harrastan pianonsoittoa ja ratsastan 3-4 krt viikossa vuokraponiani. Tämän lisäksi mm. valokuvaan, datailen, ja kuuntelen paljon musiikkia. Olen hyvin eläinrakas, ja toiveammattini on ollut jo 3-vuotiaasta saakka eläinlääkäri.

Tyyliltäni olen melko massaa, omistan vaaleiksi värjätyt hiukset ja harmaat silmät. Pituutta minulla on huimat 158cm enkä todennäköisesti kasva enää hurjasti :D

Luonteeltani olen reipas, iloinen ja kiltti. Minua on kuvailtu pieneksi mutta pippuriseksi, ja jos olisin hevonen, olisin kuulemma shetlanninponi :D Olen todella kilpailuhenkinen (mikä ei aina ole kovinkaan hauskaa), enkä luovuta missään kovin helpolla. Jos olen jotain päättänyt tehdä, niin myös teen sen. Olen myöskin melko herkkä ja tunteellinen, ja näytän tunteeni suoraan; jos olen iloinen, olen hyvin iloinen, ja jos suutun, olen jonkin aikaa kiukkuinen, ja rauhoitun yhtä nopeasti kuin suutuinkin. :D
Uusiin ihmisiin tutustun melko helposti, ja puhun paljon. Näen usein ihmisestä suoraan, tulenko hänen kanssaan toimeen vai en, ja jos koen etten kuulu porukkaan, olen hiljaa. Tulen kuitenkin juttuun hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa ja kaveripiirini on melko kirjava :)

Omistan akvaarion ja kaksi papukaijapoikaa, Rockeyn ja Cicin. Rockey on harmaa, ujo mutta utelias lintu, ja Cici on keltainen, kiltti hanhi. Molemmat ovat 'rodultaan' neitokakaduja :)





Milla

Moro! Olen siis Milla, 16v. tyttö Espoosta ja olen lukion ekalla luokalla. Hmm... Mikäköhän teitä kiinnostais. No, harrastan ratsastusta ja tanssia, keppistelyn lisäksi. Vapaa-ajalla piirrän, lauleskelen, kuuntelen musiikkia, dataan ja hengaan frendien kanssa, sekä hoidan koiran. Sitä samaa mitä kaikki muutkin ;D

Olen luonteeltani energinen, hilpeä, iloinen sekä rehellinen. Puhun aikas suoraan (josta on tullut sanomista jo vaikka kuinka monta kertaa, josta yritän päästä eroon, edes vähän). Ideoita löytyy vaikka muille jakaa ja innostun asioista aika helposti. Olen yleisilmeeltä kuitenkin uusien tuttavuuksien kanssa hieman ujo, rauhallinen, mutta hermostunut, enkä osaa oikeastaan tutustua uusiin ihmisiin noin vain. Netissä helposti lähestyttävä, joten ei mitään hätää :) Kuitenkin olen lojaali, sekä rehti ystäviäni kohtaan.

Omistin kaksi lemmikkirottaa, nyt vain yhden :'( Kummatkin uroksia. Ruskea, joka on kokoajan menossa ja kiipeämässä johonkin, ja jolla on vaalea masu on nimeltään Riku. Riku on minulle kaikkein rakkain yhdessä keppisten, hevosten ja pikkutytön kanssa [->]! Eli lisäksi meillä asustaa keksikokoinen musta ruskein ja valkoisin merkein hyperaktiivinen möykky. Lapinporokoiranarttu, Lumi, joka on erittäin persoonallinen. Siitä ainaskin saadaan video laitettua jossain vaiheessa, kun Roksu sen jaksaa väkertää ;D Susityttö on varsinainen neiti, joka ei jätä kenenkään sydäntä kylmäksi ! Se osaa kuitenkin olla varsinainen tyyppi välillä. Haukkuminen ja vetoleikki, sekä kaikkien arvoesineiden silppuaminen kuuluvat mm. sen lempipuuhiin. Ulkona se jaksaa riehua vaikka kuinka pitkään, eikä väsähdä millään. Sisällä se joko riehuu ja leikkii tai sitten se on piilossa sängyn alla. Eli hektisyyttä ei sen kanssa elämisestä kyllä puutu !

Muokkaus © Milla & Roksu  |  Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by Melissa & Milja  |  Kuvat © Rockbay Sporthorses